Warrior, you are strong enough to feel your pain

Ensimmäinen askel on ongelman tunnustaminen, eikö? Yep, olen sokeriaddikti. Yep, I use sugar as a buffer againts stress and discomfort. Se on oikeastaan aika kummallista nyt kun sitä on ruvennut seuraamaan. Omien tekojensa ja tunteidensa takana olevat asiat on niin helppo ohittaa. Mulla on elämässä tällä hetkellä vähän liian monta rautaa tulessa. Ja sokeri on kuin heroiini. Melkein mikä tahansa voi laukaista himon siihen, ja kun sitä on saanut, hetken kaikki tuntuu mahtavalta. Tämä voi olla jollekin täyttä hepreaa, ja luulet ehkä että liioittelen. Luin jostain että on tutkittu, että sokeri aktivoi samoja aivoreseptoreita kuin heroiini ja morfiinikin. Kukaan sokeriaddikti ei ihmettele tutkimustulosta pätkääkään.

Yksi rakkaista läheisistäni sanoo minulle jatkuvasti, etten saa tuntea syyllisyyttä, se on ihan normaalia mutta turhaa. Niinpä päätin etten tunne syyllisyyttä. Mikä idiootti mä olenkaan. Ei omia tunteitaan voi vain päättää olla tuntematta, jossain ne tulee pintaan kuitekin. Mulla oli yksi askare tekeillä tänään, johon yleensä menee tosi vähän aikaa. On kuitenkin ihan normaalia että tulee vähän kapuloita rattaisiin, täysin minusta riippumattomia asioita, ja se ottaakin vähän pidemmän ajan. Jokin ihme super-nainen-kuvitelma mun päässäni sai mut kuvittelemaan että mun pitäisi kuitenkin selviytyä siitä nopeammin. Ihan kuin se mitenkään olisi ollut mun ansiota tai syytä miten kauan jokin musta riippumaton asia ottaa aikaa. Älytöntä. Loppujen lopuksi homma tietenkin hoitui, eikä edes nyt niin erikoisessa aikataulussa. Mutta mä olin ehtinyt ahdistua. Se ahdistus oli ehtinyt herättää muita tunteita joista mielummin olisi puhumatta. Ne tunteet oli ehtinyt nostaa palan kurkkuun ja olin tooosi väsynyt. (Mun unta häirittiin viime yönä pariin otteeseen. Seliseli.)

Kun homma oli pulkassa, painuin suoraa päätä kauppaan ja ostin croissantin, suklaapullan ja pienen suklaalevyn. Croissantia mussuttaen kävelin McDonaldsiin hakemaan kahvin. (Mäkissä on aivan mahtavan ihana Cafe latte vain 2 euroa, esim. Roberts Coffeen latte on liian vahvan makuista ja maksaa 3,40€.) Croissaint katosi parempiin suihin alta aikayksikön. Suklaapulla osoittaitui todella pahan makuiseksi, joten heitin sen roskiin ja kävin suklaan kimppuun. Ah, mikä ihana fiilis. Yhtäkkiä kaikkialla näytti kauniilta, en muistanut projektiani, en läheisteni juttuja, en viimeöisiä valvomisia. Ja nyt tietenkin ketuttaa. Herkut on syöty, sille ei voi enää mitään.

Läheiseni tietävät että haluan laihtua. He haluavat tukea minua siinä. Mutta enemmäin kuin tukea, he haluavat nähdä tuloksia. Niinpä heidän tukeminen jää aika laihaksi, koska en voi kertoa heille repsahduksestani enkä sen syistä. En pysty katsomaan heidän pettyneisiin silmiinsä. Eivätkä he pettymykseltään pysty kuulemaan mitä kerron kun he kysyvät että miksi sitten söin suklaata. Retkahtamiseni jää siis melkein ikään kuin salaisuudeksi, enkä minä pidä salaisuuksista. Osittain siksi olen täällä. Kertomassa edes jollekin satunnaiselle, joka viitsi lukea tämän piiitkän ja epätasaisen selityksen näille riveille asti. Mä olen häviöllä taistelussani itseäni vastaan, eikä mun pitäisi edes taistella vaan pitää itsestäni huolta. Jostakin luin sellainen lausahduksen kuin "Warrior, you are strong enough to feel your pain." Mun täytyy opetella pysäyttämään itseni siinä vaiheessa kun ahdistaa. Pysäytttää itseni ja sanoa että come on sä et tarvii suklaata. Mitä hemmetin väliä jollain aikataulun viivästymisillä on, se on pientä, relaa nyt!

OMG, muistin juuri yhden jutun. Mä olen tehnyt tätä joskus! Muutama kuukausi sitten olin sairaalassa muutaman päivän. Tiesin että joudun olemaan siellä jonkun aikaa, ja olin syömässä ruokasalissa keittoa, kun mä tajusin että hotkin kuin en olisi ennen ruokaa nähnyt. Sairaalassa on tietyt ruoka-ajat, saat tietyn kokoisen ruoka-annoksen tiettyyn aikaan. Ruoka on suhteellisen terveellistä ja aika monipuolistakin, ei aina tosin kovin hyvää (latva-artisokka-keitto, uhuu....). Mä oikeesti laitoin lusikan alas ja sanoin itselleni hiljaa mielessäni, että hei kuules, sulla on kaikki hyvin, sä saat kyllä taas ruokaa parin tunnin päästä, sä et tarvii nyt herkkuja, tää riittää sulle, tää on hyvän kokoinen annos keittoa, tossa on ruisleipää ja maitoa ja hedelmää myös. Ota nyt järki käteeen. Mä jouduin pysäyttämään itseni ja kertomaan itselleni että hei kuules sokerihammas, tää on oikeeta ruokaa ja sä saat sitä kyllä riittävästi!! Mun kroppa nimittäin huusi että hei tää ei oo tarpeeksi sokeripitoista, mun verensokeri ei nouse tarpeeksi nopeesti tällä. Hurjaa touhua. On suuri ihme ettei mulla ole aikuistyypin diapetesta, mutta jos pidempään vielä jatkan, kohta on....

Ensi kerralla kun samanlainen fiilis iskee, mitä siis tehdä? Pysähdy ja kysy itseltäsi että tarviitko tätä todella? Sitten keksi jotain korvaavaa joka saa hyvälle mielelle: sauna, lämmin suihku, teekuppi, päiväunet, kääriydy huopaan ja katsele lempielokuvaa, kuuntele/laula/soita lempibiisiä, kynttilänvalo, kasvohoito tai kynsihoito kotona, kävelylenkki, muu urheilujuttu, piirrä/maalaa/tee jotain käsillä, rapsuta lemmikkiä/puolisoa/lasta tms.

Be kind to youself - vinkkejä miten päästä sokeriaddiktiosta

WAU. I'm like blown away. Netistä löytyy ihan mahtava sivusto sokeriaddiktiosta. Tsekkaa:
http://www.firstourselves.org/

Uskomatonta miten täsmälleen samoja asioita siellä kirjoitellaan kuin mitä mä mietin. Eilen just kirjoittelin kuinka mulla tuntuu olevan kaksi ulospääsytietä ahdistavista tilanteista: Yrittää tehdä itsestäni supermallin näköistä (ei onnistu) tai syö herkkuja niin että aivot sumenee (onnistuu aina). Kuinka ollakaan, tuon First Ourselves -sivuston kirjoittaja kirjoittaa ihan samasta asiasta! Huikeeta! Tiesin etten ole ainuo sokerihuurupäinen, mutta uskomatonta miten täydellisesti löydän itseni tuon sivuston riveiltä! Jep, se taitaa olla virallista. Moi, mun nimi on Nelle, ja mä olen sokeriaddikti. Hah, varsinainen AA-kerho. Tai SA: Sugarholics Anonymous. Mistä vetoa että jossain sellaistakin kerhoa pidetään. Mun pitäis liittyy heti. No tää nettikerho riittänee nyt tällä hetkellä.

First Ourselves -sivuston Karly Randolph Pitman on koonnut 10 vinkkiä miten päästä eroon sokerista. Ihan mahtava juttu, joka löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa:
http://www.firstourselves.org/2009/10-steps-to-control-sugar-cravings/

Moni osaa englantia erinomaisesti, mutta tehdäänpä ihan huvikseen pieni lyhennelmä tähän suomeksi. Usein jutut jää jotenkin paremmin mieleen kun ne lukee/kirjoittaa omalla äidinkielellään. Huom. en välttämättä suomenna tai käännä tarkasti, vaan tulkitsen suomeksi ihan oman pääni mukaan. Please älkää siis kovin ankarasti karsastako mun kielitaitoa... :)

10 askelta miten päästä eroon sokeriaddiktiosta:

1. Lisää positiivista huolenpitoa. 
Kun poistaa tavan syödä sokeria, kannattaa lisätä jotain positiivista. Se aika jonka muuten olisit istunut telkkarin edessä herkkuja syöden, älä jää istumaan ja ihmettelemään, vaan tee jotain hauskaa joka saa ajatuksesi pois herkuista. Tee jotain mistä nautit, mikä voisi luoda samankaltaisen mukavuudentunteen kuin herkkujen syönti.

2. Pidä verensokerisi vakaana.
Muista syödä säännöllisesti hyviä täysipainoisia aterioita jotta verensokerisi pysyy tasaisena! Näläntunteen voi helposti sekoittaa makeannälkään. Varo kuitenkin ettet ryhdy syömään piilosokereita sisältäviä juttuja, vaan syö proteiinia, manteleita, pähkinöitä...

3. Hemmottele itseäsi
Muista, että kun lopetat sokerin, olet detox-tilassa. Kohtele itseäsi hellävaroen ja hemmotellen, ikään kuin katkaisuhoidossa tai puhdistuskuurilla spa-kylpylässä. Ota päiväunia tai pitkä kuuma lämmin suihku, lähde töistä ajoissa, mene aikaisin nukkumaan, juttele ihanien ystävien kanssa, syö hyviä ruokia joissa ei ole sokeria äläkä kokkaa sellaisia toisillekaan. Tee ympäristöstäsi turvallinen ja ympäröi itsesi ihmisillä jotka tukevat sinua projektissasi.

4. Älä keskity laihduttamiseen
Vaikka paino usein putoaa sokerin jättämisen seurauksena, älä tee siitä nyt ensisijaista tavoitettasi. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Kun olet päässyt sokerimanian pahimman puuskan yli ja tottunut olemaan ilman sokeria, voit lähteä kultivoimaan itsellesi kreikkalaisen jumalattaren vartaloa. Saatat yllättyä iloisesti ja huomata että painonpudotuskin on helpompaa kun et jatkuvasti syö sokeria.

5. Tunne arvosi
Vaikka kroppasi olisikin turhan herkkä sokerille ja helposti mässäilet sokerilla, se ei ole määrittele sitä kuka ja millainen sinä olet. Sokerin syönti on vain elämänhallintamekanismi jonka opit kun ahdisti tai pelotti, luultavasti jo kun olit pieni. Se ei ole sinun vikasi, eikä todista että olet huono tai laiska tai kamala ihminen. Kun parannut näistä ydinhaavoista jotka saa sinut syömän sokeria, alat löytämään kipeitä asioita. Hoida niitä, huolehdi haavoistasi ja anna itsellesi hyvyyttä ja huolenpitoa. Kun parannut asioista jotka saavat sinut hyökkäämään sokerin kimppuun, parannut sokeririippuvuudestakin.

6. Luo ympäristö joka tukee sinua.
Poista herkut kotoasi ja pyydä että perheesi ei myöskään tuo niitä kotiin (tai syövät omat herkkunsa muualla). Vältä kaupassa karkki- ja jäätelöhyllyjä, kierrä ne kaukaa. Älä ryhdy leipomaan, älä mene leffaan jos tapanasi on aina ollut herkutella siellä. Varsinkin alkuun kannattaa olla fyysisesti mahdollisimman kaukana kaikesta sokerista. Myöhemmin kun sokerihammas ei kolota enää niin kovaa, voit ehkä olla sokerin lähistöllä ilman että syöt sitä.

7. Ole kuin etsivä ja tarkkaile kroppasi reaktioita ruokiin
Testaile mitä fiiliksiä eri ruuat sinussa aiheuttavat, käytä kroppaasi ikäänkuin koe-eläimenä: miltä tämä ruoka saa oloni tuntumaan, entä tämä? Ehkä tortillalastujen syöminen saa sinut kaipaapaan jotain makeaa? Ehkä sen sijaan palkokasvit, vähärasvainen liha ja pähkinät vievät nälkäsi ja rauhoittavat mieltäsi?

8. Älä myöskään korvaa sokeria makeutusaineilla
Kroppa reagoi feikki-sokruihin samalla tavalla kuin oikeaan sokeriinkin: lihottaa. Kaiken lisäksi sokerihammasta kolottaa vaan kahta kauheammin light-limujen jälkeen. Jos olet sokeriaddikti, tämä on kova fakta joka on vain pakko hyväksyä. (Tästä on viime aikoina ollut aika paljon juttuja lehdissä.)

9. Jos sorrut, aloita heti uudelleen
Jos sorrut, älä mieti että no nyt kun kaikki on pilalla, voin ihan yhtä hyvin syödä kaikkea muutakin ja olla sokerittomalla linjalla myöhemmin/huomenna jne.. Sokerin lopettaminen on vaikeaa. Se on kulttuurissamme kaikkialla läsnä. Älä tee tästä negatiivista asiaa jolla lyödä lyötyä vielä alemmas. Tee se positiivisesti: "Mä aloitan uudelleen. Mä pystyn tähän." Syö jotain proteiinipitoista, manteleita, juo kuppi minttuteetä, pese hampaat. Sitten vie itsesi pois sokerin luota: heitä sokerit roskiin (kun olet ostanut ja heittänyt roskiin tarpeeksi monta karkkipussia, alkaa rahanmenokin ottamaan päähän), mene kirjastoon, lähde kävelylle, kilauta kaverille. Vaihda ympäristöä niin voit muuttaa myös pää sisäisiä ympyröitä. Sokeriaddiktion karistamiseen liittyy oma prosessinsa,  älä luovuta vaikka olisit vasta prosessin alussa.

10. Anna itsellesi anteeksi
Karly kertoo tunteneensa suurta häpeää sokeriaddiktiostaan, ja että häpestä luopuminen oli ollut kuin valtava paino olisi nostettu. Me olemme kaikki epätäydellisiä. Me yritämme hallita elämäämme sotkuisin keinoin. Jos sinulla on ruuan kanssa ongelmia, ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Löydä itse-hyväksyntä. Kaikki ne kerrat jolloin mässäilit sokerilla? Ymmärrä että teit parhaasi.
Sokeriaddiktio ei ole luonnevika. Se on sekoitus biologiaa, ympäristötekijöitä, piintyneitä tapoja ja iso joukko muita tekijöitä, joita useinkaan emme pysty kontrolloimaan. Voitko antaa itsellesi anteeksi? Näetkö ettei se ole sinun vikasi? Ehkä et olisi pystynyt sitä estämään? Useimmiten syytämme itseäme. Ja kun jätämme syyttämisen, usein pystymme jättämään myös sokerin. Se antaa meille tilaa jossa pystymme reagoimaan sokeriin eri tavalla. Karly kertoo että nimenomaan anteeksianto ja myötätunto olivat ainoita asioita jotka lopulta todella auttoivat häntä pääsemään sokerista ei vain hetkeksi sokerilakkoon, vaan pitkällä aikavälillä.

Supernainen selviää kaikesta

Tämä bloginviritelmä on yritys ymmärtää mistä elämässäni on kyse. Miksi ihmeessä sokeri on niin ihmeellinen asia? Addiction, varsinkin kun sen heittää anonyymisti ja englanniksi, kuulostaa lähinnä vitsiltä. Mä olen itsekin vasta nyt tajunnut että saattaa hyvinkin olla että omalla kohdallani ei olekaan ehkä kyse kevyestä läpästä, liioitellusta heitosta, loppukevennyksestä. Mä olen aina syönyt makeita juttuja. Mä olen myös aina haaveillut supermallin kropasta. Molemmat ovat asioita joiden avulla kuvittelen pääseväni vähän kuin turvaan pahalta maailmalta. Kun joku stressaava, ylivoimainen tai ahdistava tilanne tulee, mulla on kaksi pakotietä: 1) Syön jotain makeaa (paljon) unohtaakseni kaiken, sumentaakseni pääni, tai sitten 2) mun on tehtävä itseni täydelliseksi, ei keskivertoiseksi, vaan täydelliseksi supermallin vartalon omaavaksi gaselliksi, koska täydellisen näköiset ihmisethän selviävät kaikesta, eikö vain?

Erityisesti sosiaalisissa tilanteissa mä toivoisin olevani supernainen joka handlaa kaiken. Kuin joku elokuvan tähti jolla on aina oikeat sanat takataskussaan ja mokaillessaanikin on niin ihana että kaikki mukamas-epätäydellisyydetkin saa sen näyttämään vaan entistä söpömmältä ja rakastettavammalta. Supernainen, joka osaa puhua asiat halki ja selvittää toisten riidat ja yhtäkkiä kaikki taas tulee toimeen keskenään ja sukulaiset lakkaa vihaamasta toisiaan. Sen sijaan mä olen paennut omaan maailmaani, jossa yritän unohtaa että kaikki eivät rakastakaan toisiaan.


On vaikea kuvata miten merkittävää on edes vähän ymmärtää, kirjoittaa auki, kertoa tätä itselleen. Sokerihumala tuo niin autuaan unohduksen, mutta vain hetkeksi. Sen jälkeen sitä miettii, että mikä ihme mua vaivaa. Mä olen monta kuukautta miettinyt mikä mua vaivaa osaamatta vastata omaan kysymykseeni. Nyt jotain siitä on tässä laitettu sanoiksi.

My Sweet Life

Hölmöä aloittaa blogi näin henkilökohtaisesta aiheesta ja tehdä se opiskelijakirjastossa jossa viereiset opiskelijat kirjoittavat tylsiä koulujuttujaan... Opiskelijakirjastoon kuuluu se että ihmiset katselee ympärilleen pohtiakseen joko a) keksisikö tekosyyn olla opiskelematta juuri nyt b) onkohan täällä tuttuja tai c) mitäs fiksun kuuloista mä seuraavaksi kirjoittaisin tähän eseeseeni että luennoitsija erehtyisi luulemaan että olen perehtynytkin aiheeseen. (Tai nää ainakin on mun repertuaarissa silloin kun katse alkaa harhailla koneelta) Eli ihmiset katselee ympärilleen. Ja mun blogin otsikko huutaa että hei katsokaa mua, mä olen sokeriaddikti!! No minkäs teet. Henkilökohtaista tästä tulee jokatapauksessa, niin anonyymi kuin yritänkin olla... pah.

Mä olen siis koukussa sokeriin ja kaikkeen makeaan. En siis siten että voi ei söin kaksi suklaapatukkaa, vaan siten että voi ei söin kaksi SUKLAALEVYÄ. Mä olen katsos niin hard core. Just. Harrastan myös itseironista paskanjauhantaa, kuten huomaat.

I'm brutally honest and full of shit. If you can take it, welcome aboard.