Erikoinen tunne tulla monen kuukauden päästä blogiin ja lukea omaa vuodatustaan.... Kuka ikinä tää mimmi onkaan (jota en itsekseni tunnista), Come on, get a life!
I’m always so hard on
myself. I think it might be time to stop being so negative and do
something!
Yes, I love my sugar. But
you know what? So does everyone! Recently I've come a cross this idea, that
maybe, just maybe, we have a sweet tooth for a reason. Did you know that
every single cell in human body runs in glucose? Basically, we need
sugar!!!
So don't give me that
atkins/dukan/paleo shit that’s gonna ruin my kidneys anyway! Man, human body
thrives on sugar!!!
So, my solution for
overcoming food addictions is to give up meat and dairy, and go for FRUIT!
Give me enough sugar, sleep
and water, and I bet my next post will not be as depressed, daunting and just
plain stupid. It’s time to get real here. I'm so sick and tired of being so
sick and tired all the time....
So this is my new mission
statement: I'll leave behind negativity and putting myself down all time. I'll
accept my sweet tooth and embrace it the way I was always supposed to: with
FRUIT! Man, it’s full of nutrients, it’s good for me, AND it gives me so much
energy to do all the things in life that I love! I don't want to survive this
life, and I don't want to risk my health just because I'm trying to lose
weight. From now on, I won't give a rat’s ass what other people think of my
diet. I'll do what I know is right for me.
Bananas and dates, beibe!
Tiedän että tämä on aika iso muutos mun asenteissa verrattuna tuohon mun postaukseen liittyen 4 tunnin keho -kirjaan. Yksinkertaisesti, se ei tosiaan toiminut. Lisäksi olen viime kuukausien aikana opiskellut erityisen paljon sisäelimien terveyteen liittyviä asioita, ja todennut että tää mediassa rummutettu karppaus/vähähiilarinen villitys on täyttä hevon paskaa, jos haluat pitää sisäelimesi kunnossa. Jos yhtään pitkäaikainen terveys ja painon hallinta kiinnostaa, munuaisten terveys kannattaa olla ykkösenä mielessä. Ja tiedätkö mikä munuaisten kannalta onm parasta?Vähärasvainen, vähäsuolainen ja vegaaninen ruokavalio ehdottomasti! Ja jos verisuonia ei ole tukittu rasvoilla (oli ne sitten hyviä tai huonoja), suolta tungettu täyteen hitaasti mätänevää elänperäistä moskaa, hedelmien sokerit ei nosta verensokeria ja ne kulkee munuaisten ja koko elimistön läpi humpsis vaan! Täydellistä energiaa kenelle tahansa joka haluaa jaksaa tehdä elämässä jotain muutakin kuin valittaa....
Aika lopettaa valittaminen ja ryhtyä syömään hedelmiä.
Yet full of shit. Vähän raflaava heitto otsikkoon. Mutta kuvaava monessa mielessä. Tällä hetkellä varsinkin siitä näkökulmasta, että I keep eating shit. Mutta sitä sisäistä paskaa on monenlaista.
Karma is a bitch. Kun mä olin teini-ikäinen pieni kusipää, halveksin salaa mielessäni lihavia ihmisiä. Kun itse on sporttinen ja kaunis ja ihailtu, on helppoa olla sisäinen kusipää. Kuvittelin olevani tosi hyvä ihminen koska muutkin luuli niin, mutta sisäisesti mulla oli tosi paska asenne toisia ihmisiä kohtaan. Olin ylpeä ja kuljin nenä pystyssä koska olin niin kaunis, mutta esitin tosi nöyrää ja hyväntahtoista ja kaikkia rakastavaa ihmistä. Kun näin lihavia ihmisiä, olin ihan kauhuissani, ja sanoin mielessäni että musta ei ikinä tule tuollaista. Miten toi kehtaa näyttää tolta. Mä ihan tosissani ajattelin, että jos mä näyttäisin tuolta, mä pysyisin sisätiloissa ja paastoisin niin kauan että olisin taas laiha. Jep, moni kakku päältä kaunis. Mä olin sisäisesti tosi paska ihminen.
Tunsin yhden todella lihavan ihmisen. Se oli tosi mukavan oloinen tyyppi ja se pukeutui hienosti kiloistaan huolimatta. Muistan että sillä oli aina tosi makeita kenkiä. Niissä saattoi olla korkoa ihan sikana, ja ne oli mahtavan näköiset, mutta ne nosti pituutta joten ne ihanat kengät sai sen näyttämään vielä suurikokoisemmalta. Koska mä olin kusipää, mua nauratti se. Toisaalta osasin kyllä arvostaa sitä että hän osasi kantaa itseään ja kilojaan eikä tuntunut häpeävän kilojaan ja osasi nauttia hienoista vaatteita ja kengistä siitä huolimatta. Suurin osa tietämistäni lihavista ihmisistä yritti piiloutua mustiin huomaatattomiin telttoihin.
Olin ulkomailla pari kuukautta kun ensimmäistä kertaa aloin lihoa ja saavutin normaalipainon ylärajan ja pääsin lievän ylipainon asteikon ensimmäisille askelmille. Olin kauhuissani. Näin yöllä painajaista että olin yhtä lihava kuin tämä tuntemani lihava tyttö. Halusin ryhtyä paastolle. Asuintoverini puhuivat minulle järkeä ja sanoivat että sen kun lakkaat syömästä keksejä kahvin kanssa. Aloitimme myös joka aamuiset kävelylenkit. Paino hieman tuli alas, mutta ei kokonaan. Olin siihen saakka aina syönyt lähes mitä tahansa halusin, ja jopa kekseistä luopuminen tuntui epäreilulta. Tästä on nyt yli kymmenen vuotta aikaa. Tällä hetkellä olen jo monta vuotta näyttänyt juuri samalta kuin tuo tuntemani tyttö. Käytän ihania vaatteita, en suostu pukeutumaan telttoihin enkä suostu tuntemaan huonommuutta siitä että olen läski. En tosin pysty käyttämään korkokenkiä, sillä en voi kuvitella kuinka korkealle se ison perseeni nostaisi, varmaankin suoraan lyhyempien ihmisten silmien eteen.
Karma is a bitch. Ansaitsen todellakin sen että lihoin yhtä lihavaksi ja ehkä vielä läskimmäksi kuin kaikki ne joita mielessäni katsoin pitkin nenän vartta ja kuvittelin olevani parempi kuin he, vain siksi että olin laihempi. Olin paska ja ansaitsen jokaisen ylimielisen katseen jotka nyt saan hoikemmilta tytöiltä kaupungilla. Yritän olla huomaamatta niitä, mutta tiedän ansaitsevani joka ikisen. Menin jokin aika sitten kauppaan jossa myydään aika pieni kokoisia vaatteita. Halusin piipahtaa katsomassa tarjontaa, vaikka tiesin, että isoin L-kokokin siinä kaupassa on minulle liian pieni. Miesmyyjä katsoi minua säälien. Ei ilkeästi, vaan rehellinen sääli silmissään. Sen katse sanoi että sori, ei meillä ole vaatteeita sun kokoisille. Mä ansaitsin sen. Mä katsoin sitä takaisin suoraan silmiin ja otin paskan vastaan ja sanoin itselleni että niele nyt tämä kusipää, muistatko ne kaikki katseet joilla sä itse löit lihavia alaspäin muutama vuosi sitten!?!
I was such a bitch.
Mutta ehkä nyt olisi jo aika saada armahdus. Ehkä nyt voisin antaa itselleni anteeksi. Eikö nyt olisi jo aika lakata rankaisemasta itsenäni. Eikö olisi jo aika tulla ulos piilosta ja saada anteeksi.
Löysin sattumalta blogin nimeltä Jännän äärellä jossa on monenlaista juttua treenaamisesta, superfoodeista, rasvanpolttamisesta, luomuilusta, smoothieista jne. Yksi juttu tehokkaasta kuntoon pääsemisestä herätti mielenkiintoni ja päätin että joku kerta kun on aikaa voisi käydä kirjastosta vilkaisemassa löytyisikö sieltä The 4-Hour Body -kirjaa johon blogikirjoitus osittain perustui. Kummallista kyllä, lähikirjastoni kaikki 8 kappaletta olivat lainattu ja varausjonossa oli 14 kärsivällistä jonottajaa! Tämä lisäsi kiinnostustani yhä enemmän ja ajattelin että no johan on kumma, täytyy olla hyvä kirja. Muutama päivä sitten Akateemisen kirjakaupan hyllyjen välissä keksin että täältähän se kirja voisi löytyä ja kuinka ollakaan, kirja oli juuri ilmestynyt suomeksi! No mä hullu olin niin köyhää upporikasta ollakseni että ostin kirjan samantien. Siis lukematta edes sisällysluetteloa tai mitään. Olemme jo tässä blogissani moneen otteeseen todenneet hulluuteni/älyttömyyteni joten lisättäköön tämäkin nyt vielä siihen. :D
Täytyy sanoa että kirjassa on erinomaisia ajatuksia. Kirjailia Tim Ferrish... no hän on luultavasti jonkin sortin narsisti tai egoisti, sen verran "minä-ja-kroppani"-keskeiseltä hän kuulostaa, mutta ehkä se tarkoittaa että hän on hoitanut sen self-experiment puolen meidän toisten puolesta aika viimeiseen saakka, en tiedä. Mutta pakko myöntää että jos hänen neuvojaan noudattaa pilkulleen, on pakko tulla tuloksia. Noudattaminen pilkulleen onkin sitten oma juttunsa, varsinki sokeriaddiktille, mutta toisaalta kirja kyllä antaa hyvin konkreettisia neuvoja miten ottaa yksi muutos kerrallaan.
The-4-Hour Body muun muassa ehdottaa vaihtamaan aamupala proteiinipitoiseksi ja kertoo esimerkin naisesta jonka rasvaprosentti tippui selvästi pelkällä aamiaisen muutoksella. (Luultavasti nainen ei ollut sokeriaddikti mutta anyway...) Toinen kirjan vinkki on syödä paljon ristikukkaisia kasviksia eli esimerkiksi kukkakaalia, naurista, parsakaalia tai lanttua. Kukkakaali ja nauris on näistä sellaisia että en ole vuosiin niitä juuri syönyt, mutta niiden nakertamisesta raakana tulee mieleen mukavia lapsuusmuistoja kun äiti otti niitä retkelle mukaan!
Uskon että tapojen muuttamisessa huonoin vaihtoehto on yrittää hakata huonoja tapoja elämästään pois pelkällä itsekurilla. Enemminkin luulisi että lisäämällä hyviä tapoja pikkuhiljaa yksi kerrallaan, alkaa jossain vaiheessa huonot tavat tippumaan pois, siis jos noudattaa hyviä tapoja sitoutuneesti.
No täytyyhän tätä nyt siis kokoeilla! Olen nyt muutaman päivän ajan päivinä pyrkinyt syömään aamupalaksi kolme kananmunan valkuaista (ja ehkä puolikkaan keltuaisen). Täytyy vain pitää huolta siitä että jääkaapissa on aina keitettyjä kananmunia, ja voila, ei kiireisenäkään aamuna voi vedota kiireeseen tekosyynä sille että menee hakemaa aamupalaksi kahvia ja pullaa kahvilasta! Easy!
Yksi muutos kerrallaan.
Lisäksi olen pyrkinyt siihen, että vähintään yksi ateria päivässäni koostuu The-4-Hour-Body -kirjan ehdottamalla tavalla matalahiilihydraattisista aiheksista ja sisältää ristikukkaisia kasviksia. Eli eilen söin naurista, kukkakaalia, pinaatinlehtiä, kananfileetä, raejuustoa (ilmeisesti lähes ainoa maitotuote jonka Ferrish sallii), mustia papuja ja quaqamolea. Muista ehdottomasti huuhtoa pavut aina siivilässä, maun vuoksi, trust me. Pavut ei ole mun ykkössuosikki muutenkaan mutta ovat tosi hyvää proteiinipiroista ja hyvää energiapitoista ruokaa (ei mene pelkäksi vihreiden puputtamiseksi ja jaksaa paremmin), joten mun on pakko laittaa niihin jotain maustetta. Tulisuus on aina loistava vaihtoehto, joten eilen laitoin guacamolea, mutta perus tulinen salsa kävisi hyvin myös. Ruokavaliossa ei saa syödä mitään valkoisia jauhoja, sokeria, pastaa tai muita nopeita hiilareita, ei edes hedelmiä. Täytyy sanoa että hedelmien karttaminen saattaa olla aika hyvä ratkaisu varsinkin tälläiselle sokeriaddiktille. Söin nimittäin eilen banaanin ja hups heti sokerit lähti ylös-alas ja sen jälkeen myöhemmin illalla söinkin herkkuja ihan kiitettävästi. Ja tänäänkin söin sitten vielä Polly-suklaaraepussin. Jeah.
Eli sokeri-addiktin huomioita osa 5 (tai mones lie): Mitäs jos välttäisi myös hedelmiä, ottais vitamiinit kasviksista. (Ja ehkä lisäksi osittain myös purkista?)
The-4-Hour-Body ehdottaa pitämään tosi tiukkaa linjaa hela veckan, alla tiden paitsi yhtenä päivänä viikossa voi vetää niin järjettömät määrät moskaa ja paskaa ja hedelmiä ja sokeria että oksettaa. Sokeriaddiktina vähän mietityttää tämä, koska yksi banaanin syönti vei mut herkuttelun tielle samantien. (Plus ehkä stressi jne mitä en ole ehtinyt kunnolla mietiskellä...) Mutta täytyy tunnustaa että en ole varsinaisesti oikestaan vielä koskaan kokeillut tälläistä viikko täysillä ja karkkipäivänä hurjana -systeemiä. Tähän asti olen mennyt fiilispohjalta joka asiassa, mikä on ajanut mut herkkupäivä joka päivä -meinikiin. Voiko sokeriaddikti antaa mennä kerran viikossa? Ja palata ruotuun heti seuraavasta päivästä lähtien? Luulen vähän että sokeriaddikti on sokeriaddikti lauantaisinkin. Sunnuntain pyhä tylsyyskö sen pois säikäyttäisi? :D
Tim Ferrsish sanoo että yksi herkkupäivä viikossa jopa edistää rasvanpolttoa, kun sekä pää että kroppa saavat viestin että hei energiaa on tarjolla, ei tarvii aineenvaihdunnan lähtee säästöliekille, all is good. Tekisi mieli kokeilla.... Vai onko tää nyt sitä sokerihuuruisen pään toiveajattelua että kyllä sitä silloin tällöin voi...?
Äääk, en tiedä...! Voi gaga.... tää just tätä kun niin kaikkitietäväisenä kirjoittelee et juu kuulkaas minäpä kerron mistä kana pissii ja oikeesti on ihan hukassa itse että miten kaikkiin hyviin ja vielä parempiin laihdutus- ja ruokavalioneuvoihin kannattaisi sokeriaddikstin suhtautua.
Shit.
Rakastan muuten ihan hulluna Adam Lambertin biisiä Whataya want from me:
Hey, slow it down whataya want from me
Whataya want from me
Yeah I'm afraid whataya want from me
Whataya want from me
There might have been a time
When I would give myself away
Oooh once upon a time I didn't give a damn
But now, here we are so whataya want from me
Whataya want from me
Just don't give up I'm workin it out
Please don't give in, I won't let you down
It messed me up, need a second to breathe
Just keep coming around
Hey, whataya want from me
Whataya want from me
Whataya want from me
Yeah, it's plain to see (plain to see)
that baby you're beautiful
And there's nothing wrong with you
(nothing wrong with you)
It's me, I'm a freak (yeah)but thanks for lovin' me
Ensimmäinen askel on ongelman tunnustaminen, eikö? Yep, olen sokeriaddikti. Yep, I use sugar as a buffer againts stress and discomfort. Se on oikeastaan aika kummallista nyt kun sitä on ruvennut seuraamaan. Omien tekojensa ja tunteidensa takana olevat asiat on niin helppo ohittaa. Mulla on elämässä tällä hetkellä vähän liian monta rautaa tulessa. Ja sokeri on kuin heroiini. Melkein mikä tahansa voi laukaista himon siihen, ja kun sitä on saanut, hetken kaikki tuntuu mahtavalta. Tämä voi olla jollekin täyttä hepreaa, ja luulet ehkä että liioittelen. Luin jostain että on tutkittu, että sokeri aktivoi samoja aivoreseptoreita kuin heroiini ja morfiinikin. Kukaan sokeriaddikti ei ihmettele tutkimustulosta pätkääkään.
Yksi rakkaista läheisistäni sanoo minulle jatkuvasti, etten saa tuntea syyllisyyttä, se on ihan normaalia mutta turhaa. Niinpä päätin etten tunne syyllisyyttä. Mikä idiootti mä olenkaan. Ei omia tunteitaan voi vain päättää olla tuntematta, jossain ne tulee pintaan kuitekin. Mulla oli yksi askare tekeillä tänään, johon yleensä menee tosi vähän aikaa. On kuitenkin ihan normaalia että tulee vähän kapuloita rattaisiin, täysin minusta riippumattomia asioita, ja se ottaakin vähän pidemmän ajan. Jokin ihme super-nainen-kuvitelma mun päässäni sai mut kuvittelemaan että mun pitäisi kuitenkin selviytyä siitä nopeammin. Ihan kuin se mitenkään olisi ollut mun ansiota tai syytä miten kauan jokin musta riippumaton asia ottaa aikaa. Älytöntä. Loppujen lopuksi homma tietenkin hoitui, eikä edes nyt niin erikoisessa aikataulussa. Mutta mä olin ehtinyt ahdistua. Se ahdistus oli ehtinyt herättää muita tunteita joista mielummin olisi puhumatta. Ne tunteet oli ehtinyt nostaa palan kurkkuun ja olin tooosi väsynyt. (Mun unta häirittiin viime yönä pariin otteeseen. Seliseli.)
Kun homma oli pulkassa, painuin suoraa päätä kauppaan ja ostin croissantin, suklaapullan ja pienen suklaalevyn. Croissantia mussuttaen kävelin McDonaldsiin hakemaan kahvin. (Mäkissä on aivan mahtavan ihana Cafe latte vain 2 euroa, esim. Roberts Coffeen latte on liian vahvan makuista ja maksaa 3,40€.) Croissaint katosi parempiin suihin alta aikayksikön. Suklaapulla osoittaitui todella pahan makuiseksi, joten heitin sen roskiin ja kävin suklaan kimppuun. Ah, mikä ihana fiilis. Yhtäkkiä kaikkialla näytti kauniilta, en muistanut projektiani, en läheisteni juttuja, en viimeöisiä valvomisia. Ja nyt tietenkin ketuttaa. Herkut on syöty, sille ei voi enää mitään.
Läheiseni tietävät että haluan laihtua. He haluavat tukea minua siinä. Mutta enemmäin kuin tukea, he haluavat nähdä tuloksia. Niinpä heidän tukeminen jää aika laihaksi, koska en voi kertoa heille repsahduksestani enkä sen syistä. En pysty katsomaan heidän pettyneisiin silmiinsä. Eivätkä he pettymykseltään pysty kuulemaan mitä kerron kun he kysyvät että miksi sitten söin suklaata. Retkahtamiseni jää siis melkein ikään kuin salaisuudeksi, enkä minä pidä salaisuuksista. Osittain siksi olen täällä. Kertomassa edes jollekin satunnaiselle, joka viitsi lukea tämän piiitkän ja epätasaisen selityksen näille riveille asti. Mä olen häviöllä taistelussani itseäni vastaan, eikä mun pitäisi edes taistella vaan pitää itsestäni huolta. Jostakin luin sellainen lausahduksen kuin "Warrior, you are strong enough to feel your pain." Mun täytyy opetella pysäyttämään itseni siinä vaiheessa kun ahdistaa. Pysäytttää itseni ja sanoa että come on sä et tarvii suklaata. Mitä hemmetin väliä jollain aikataulun viivästymisillä on, se on pientä, relaa nyt!
OMG, muistin juuri yhden jutun. Mä olen tehnyt tätä joskus! Muutama kuukausi sitten olin sairaalassa muutaman päivän. Tiesin että joudun olemaan siellä jonkun aikaa, ja olin syömässä ruokasalissa keittoa, kun mä tajusin että hotkin kuin en olisi ennen ruokaa nähnyt. Sairaalassa on tietyt ruoka-ajat, saat tietyn kokoisen ruoka-annoksen tiettyyn aikaan. Ruoka on suhteellisen terveellistä ja aika monipuolistakin, ei aina tosin kovin hyvää (latva-artisokka-keitto, uhuu....). Mä oikeesti laitoin lusikan alas ja sanoin itselleni hiljaa mielessäni, että hei kuules, sulla on kaikki hyvin, sä saat kyllä taas ruokaa parin tunnin päästä, sä et tarvii nyt herkkuja, tää riittää sulle, tää on hyvän kokoinen annos keittoa, tossa on ruisleipää ja maitoa ja hedelmää myös. Ota nyt järki käteeen. Mä jouduin pysäyttämään itseni ja kertomaan itselleni että hei kuules sokerihammas, tää on oikeeta ruokaa ja sä saat sitä kyllä riittävästi!! Mun kroppa nimittäin huusi että hei tää ei oo tarpeeksi sokeripitoista, mun verensokeri ei nouse tarpeeksi nopeesti tällä. Hurjaa touhua. On suuri ihme ettei mulla ole aikuistyypin diapetesta, mutta jos pidempään vielä jatkan, kohta on....
Ensi kerralla kun samanlainen fiilis iskee, mitä siis tehdä? Pysähdy ja kysy itseltäsi että tarviitko tätä todella? Sitten keksi jotain korvaavaa joka saa hyvälle mielelle: sauna, lämmin suihku, teekuppi, päiväunet, kääriydy huopaan ja katsele lempielokuvaa, kuuntele/laula/soita lempibiisiä, kynttilänvalo, kasvohoito tai kynsihoito kotona, kävelylenkki, muu urheilujuttu, piirrä/maalaa/tee jotain käsillä, rapsuta lemmikkiä/puolisoa/lasta tms.
WAU. I'm like blown away. Netistä löytyy ihan mahtava sivusto sokeriaddiktiosta. Tsekkaa: http://www.firstourselves.org/
Uskomatonta miten täsmälleen samoja asioita siellä kirjoitellaan kuin mitä mä mietin. Eilen just kirjoittelin kuinka mulla tuntuu olevan kaksi ulospääsytietä ahdistavista tilanteista: Yrittää tehdä itsestäni supermallin näköistä (ei onnistu) tai syö herkkuja niin että aivot sumenee (onnistuu aina). Kuinka ollakaan, tuon First Ourselves -sivuston kirjoittaja kirjoittaa ihan samasta asiasta! Huikeeta! Tiesin etten ole ainuo sokerihuurupäinen, mutta uskomatonta miten täydellisesti löydän itseni tuon sivuston riveiltä! Jep, se taitaa olla virallista. Moi, mun nimi on Nelle, ja mä olen sokeriaddikti. Hah, varsinainen AA-kerho. Tai SA: Sugarholics Anonymous. Mistä vetoa että jossain sellaistakin kerhoa pidetään. Mun pitäis liittyy heti. No tää nettikerho riittänee nyt tällä hetkellä.
Moni osaa englantia erinomaisesti, mutta tehdäänpä ihan huvikseen pieni lyhennelmä tähän suomeksi. Usein jutut jää jotenkin paremmin mieleen kun ne lukee/kirjoittaa omalla äidinkielellään. Huom. en välttämättä suomenna tai käännä tarkasti, vaan tulkitsen suomeksi ihan oman pääni mukaan. Please älkää siis kovin ankarasti karsastako mun kielitaitoa... :)
10 askelta miten päästä eroon sokeriaddiktiosta:
1. Lisää positiivista huolenpitoa. Kun poistaa tavan syödä sokeria, kannattaa lisätä jotain positiivista. Se aika jonka muuten olisit istunut telkkarin edessä herkkuja syöden, älä jää istumaan ja ihmettelemään, vaan tee jotain hauskaa joka saa ajatuksesi pois herkuista. Tee jotain mistä nautit, mikä voisi luoda samankaltaisen mukavuudentunteen kuin herkkujen syönti.
2. Pidä verensokerisi vakaana. Muista syödä säännöllisesti hyviä täysipainoisia aterioita jotta verensokerisi pysyy tasaisena! Näläntunteen voi helposti sekoittaa makeannälkään. Varo kuitenkin ettet ryhdy syömään piilosokereita sisältäviä juttuja, vaan syö proteiinia, manteleita, pähkinöitä...
3. Hemmottele itseäsi Muista, että kun lopetat sokerin, olet detox-tilassa. Kohtele itseäsi hellävaroen ja hemmotellen, ikään kuin katkaisuhoidossa tai puhdistuskuurilla spa-kylpylässä. Ota päiväunia tai pitkä kuuma lämmin suihku, lähde töistä ajoissa, mene aikaisin nukkumaan, juttele ihanien ystävien kanssa, syö hyviä ruokia joissa ei ole sokeria äläkä kokkaa sellaisia toisillekaan. Tee ympäristöstäsi turvallinen ja ympäröi itsesi ihmisillä jotka tukevat sinua projektissasi.
4. Älä keskity laihduttamiseen Vaikka paino usein putoaa sokerin jättämisen seurauksena, älä tee siitä nyt ensisijaista tavoitettasi. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Kun olet päässyt sokerimanian pahimman puuskan yli ja tottunut olemaan ilman sokeria, voit lähteä kultivoimaan itsellesi kreikkalaisen jumalattaren vartaloa. Saatat yllättyä iloisesti ja huomata että painonpudotuskin on helpompaa kun et jatkuvasti syö sokeria.
5. Tunne arvosi Vaikka kroppasi olisikin turhan herkkä sokerille ja helposti mässäilet sokerilla, se ei ole määrittele sitä kuka ja millainen sinä olet. Sokerin syönti on vain elämänhallintamekanismi jonka opit kun ahdisti tai pelotti, luultavasti jo kun olit pieni. Se ei ole sinun vikasi, eikä todista että olet huono tai laiska tai kamala ihminen. Kun parannut näistä ydinhaavoista jotka saa sinut syömän sokeria, alat löytämään kipeitä asioita. Hoida niitä, huolehdi haavoistasi ja anna itsellesi hyvyyttä ja huolenpitoa. Kun parannut asioista jotka saavat sinut hyökkäämään sokerin kimppuun, parannut sokeririippuvuudestakin.
6. Luo ympäristö joka tukee sinua. Poista herkut kotoasi ja pyydä että perheesi ei myöskään tuo niitä kotiin (tai syövät omat herkkunsa muualla). Vältä kaupassa karkki- ja jäätelöhyllyjä, kierrä ne kaukaa. Älä ryhdy leipomaan, älä mene leffaan jos tapanasi on aina ollut herkutella siellä. Varsinkin alkuun kannattaa olla fyysisesti mahdollisimman kaukana kaikesta sokerista. Myöhemmin kun sokerihammas ei kolota enää niin kovaa, voit ehkä olla sokerin lähistöllä ilman että syöt sitä.
7. Ole kuin etsivä ja tarkkaile kroppasi reaktioita ruokiin Testaile mitä fiiliksiä eri ruuat sinussa aiheuttavat, käytä kroppaasi ikäänkuin koe-eläimenä: miltä tämä ruoka saa oloni tuntumaan, entä tämä? Ehkä tortillalastujen syöminen saa sinut kaipaapaan jotain makeaa? Ehkä sen sijaan palkokasvit, vähärasvainen liha ja pähkinät vievät nälkäsi ja rauhoittavat mieltäsi?
8. Älä myöskään korvaa sokeria makeutusaineilla Kroppa reagoi feikki-sokruihin samalla tavalla kuin oikeaan sokeriinkin: lihottaa. Kaiken lisäksi sokerihammasta kolottaa vaan kahta kauheammin light-limujen jälkeen. Jos olet sokeriaddikti, tämä on kova fakta joka on vain pakko hyväksyä. (Tästä on viime aikoina ollut aika paljon juttuja lehdissä.)
9. Jos sorrut, aloita heti uudelleen Jos sorrut, älä mieti että no nyt kun kaikki on pilalla, voin ihan yhtä hyvin syödä kaikkea muutakin ja olla sokerittomalla linjalla myöhemmin/huomenna jne.. Sokerin lopettaminen on vaikeaa. Se on kulttuurissamme kaikkialla läsnä. Älä tee tästä negatiivista asiaa jolla lyödä lyötyä vielä alemmas. Tee se positiivisesti: "Mä aloitan uudelleen. Mä pystyn tähän." Syö jotain proteiinipitoista, manteleita, juo kuppi minttuteetä, pese hampaat. Sitten vie itsesi pois sokerin luota: heitä sokerit roskiin (kun olet ostanut ja heittänyt roskiin tarpeeksi monta karkkipussia, alkaa rahanmenokin ottamaan päähän), mene kirjastoon, lähde kävelylle, kilauta kaverille. Vaihda ympäristöä niin voit muuttaa myös pää sisäisiä ympyröitä. Sokeriaddiktion karistamiseen liittyy oma prosessinsa, älä luovuta vaikka olisit vasta prosessin alussa.
10. Anna itsellesi anteeksi Karly kertoo tunteneensa suurta häpeää sokeriaddiktiostaan, ja että häpestä luopuminen oli ollut kuin valtava paino olisi nostettu. Me olemme kaikki epätäydellisiä. Me yritämme hallita elämäämme sotkuisin keinoin. Jos sinulla on ruuan kanssa ongelmia, ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Löydä itse-hyväksyntä. Kaikki ne kerrat jolloin mässäilit sokerilla? Ymmärrä että teit parhaasi. Sokeriaddiktio ei ole luonnevika. Se on sekoitus biologiaa, ympäristötekijöitä, piintyneitä tapoja ja iso joukko muita tekijöitä, joita useinkaan emme pysty kontrolloimaan. Voitko antaa itsellesi anteeksi? Näetkö ettei se ole sinun vikasi? Ehkä et olisi pystynyt sitä estämään? Useimmiten syytämme itseäme. Ja kun jätämme syyttämisen, usein pystymme jättämään myös sokerin. Se antaa meille tilaa jossa pystymme reagoimaan sokeriin eri tavalla. Karly kertoo että nimenomaan anteeksianto ja myötätunto olivat ainoita asioita jotka lopulta todella auttoivat häntä pääsemään sokerista ei vain hetkeksi sokerilakkoon, vaan pitkällä aikavälillä.
Tämä bloginviritelmä on yritys ymmärtää mistä elämässäni on kyse. Miksi ihmeessä sokeri on niin ihmeellinen asia? Addiction, varsinkin kun sen heittää anonyymisti ja englanniksi, kuulostaa lähinnä vitsiltä. Mä olen itsekin vasta nyt tajunnut että saattaa hyvinkin olla että omalla kohdallani ei olekaan ehkä kyse kevyestä läpästä, liioitellusta heitosta, loppukevennyksestä. Mä olen aina syönyt makeita juttuja. Mä olen myös aina haaveillut supermallin kropasta. Molemmat ovat asioita joiden avulla kuvittelen pääseväni vähän kuin turvaan pahalta maailmalta. Kun joku stressaava, ylivoimainen tai ahdistava tilanne tulee, mulla on kaksi pakotietä: 1) Syön jotain makeaa (paljon) unohtaakseni kaiken, sumentaakseni pääni, tai sitten 2) mun on tehtävä itseni täydelliseksi, ei keskivertoiseksi, vaan täydelliseksi supermallin vartalon omaavaksi gaselliksi, koska täydellisen näköiset ihmisethän selviävät kaikesta, eikö vain?
Erityisesti sosiaalisissa tilanteissa mä toivoisin olevani supernainen joka handlaa kaiken. Kuin joku elokuvan tähti jolla on aina oikeat sanat takataskussaan ja mokaillessaanikin on niin ihana että kaikki mukamas-epätäydellisyydetkin saa sen näyttämään vaan entistä söpömmältä ja rakastettavammalta. Supernainen, joka osaa puhua asiat halki ja selvittää toisten riidat ja yhtäkkiä kaikki taas tulee toimeen keskenään ja sukulaiset lakkaa vihaamasta toisiaan. Sen sijaan mä olen paennut omaan maailmaani, jossa yritän unohtaa että kaikki eivät rakastakaan toisiaan.
On vaikea kuvata miten merkittävää on edes vähän ymmärtää, kirjoittaa auki, kertoa tätä itselleen. Sokerihumala tuo niin autuaan unohduksen, mutta vain hetkeksi. Sen jälkeen sitä miettii, että mikä ihme mua vaivaa. Mä olen monta kuukautta miettinyt mikä mua vaivaa osaamatta vastata omaan kysymykseeni. Nyt jotain siitä on tässä laitettu sanoiksi.
Hölmöä aloittaa blogi näin henkilökohtaisesta aiheesta ja tehdä se opiskelijakirjastossa jossa viereiset opiskelijat kirjoittavat tylsiä koulujuttujaan... Opiskelijakirjastoon kuuluu se että ihmiset katselee ympärilleen pohtiakseen joko a) keksisikö tekosyyn olla opiskelematta juuri nyt b) onkohan täällä tuttuja tai c) mitäs fiksun kuuloista mä seuraavaksi kirjoittaisin tähän eseeseeni että luennoitsija erehtyisi luulemaan että olen perehtynytkin aiheeseen. (Tai nää ainakin on mun repertuaarissa silloin kun katse alkaa harhailla koneelta) Eli ihmiset katselee ympärilleen. Ja mun blogin otsikko huutaa että hei katsokaa mua, mä olen sokeriaddikti!! No minkäs teet. Henkilökohtaista tästä tulee jokatapauksessa, niin anonyymi kuin yritänkin olla... pah.
Mä olen siis koukussa sokeriin ja kaikkeen makeaan. En siis siten että voi ei söin kaksi suklaapatukkaa, vaan siten että voi ei söin kaksi SUKLAALEVYÄ. Mä olen katsos niin hard core. Just. Harrastan myös itseironista paskanjauhantaa, kuten huomaat.
I'm brutally honest and full of shit. If you can take it, welcome aboard.
